maanantai 28. huhtikuuta 2014

11 asiaa

Pikkuplaneetta haastoi minut 11 asian haasteeseen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa (en miettinyt tätä kohtaa, kun en tiedä lukijamääriä?)
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

Koska olen laiska kapinallinen luonne, noudatan vain osaa säännöistä. Kerron itsestäni sattumanvaraisesti 11 asiaa ja vastaan mielenkiinnolla Pikkuplaneetan esittämiin kysymyksiin, mutta en keksi uusia kysymyksiä enkä haasta ketään. Haasteen saa kuitenkin jokainen innokas napata itselleen ja vastata vaikkapa noihin Pikkuplaneetan esittämiin kysymyksiin! :)

11 asiaa Änistä:

1. En pysty ajamaan pienintäkään matkaa ilman turvavyötä. En edes siirtämään autoa parkkiruudusta toiseen. Sisäinen omatuntoni alkaa heti huutamaan ja syyllisyys on niin murskaava, että käteni ei suostu starttaamaan, ennen kuin vyö on kiinni.
2. En kuitenkaan koskaan yksin ajaessa kiinnitä takapenkin turvaistuimia turvavöihin, vaan ne saavat heilua aivan vapaita. (Eivät siis tule itsestään millään autoon kiinni, vaan vasta kun laitetaan lapselle turvavyö, se pitää myös istuimet paikoillaan.)
3. Minulla on työpöydälläni (tyhjä eli käyttämätön) postikortti, jonka kuvassa on vanha emalimuki täynnä mustikoita. Kuvasta tulee aina mieleen edesmennyt mummoni, maailman ihanimmat lapsuudenkesät ja makoisin mustikkapiirakka.
4. Huomaan välillä suorittavani äitiyttä, enkä osaa nauttia lapsistamme ja heidän seurastaan yhtä mutkattomasti kuin Mieheni - ja olen tästä välillä (usein) kateellinen hänelle.
5. En siedä ollenkaan kahvin makua, en edes jälkiruuan joukossa. Sen sijaan kahvi tuoksuu mielestäni to-del-la hyvälle. En voi käsittää, kuinka mikään, mikä tuoksuu niin ihanalle, voi maistua niin pahalta!
6. Olen kotihiiri ja tykkään kaikista eniten kaivautua iltaisin sohvan nurkkaan hyvän hömppäsarjan tai -kirjan ääreen.
7. Lasten myötä olen muuttunut pikkuasioissa pihimmäksi (esim. syön liki aina eväitä lounaaksi).
8. Esittelen mielelläni lasteni valokuvia ja ihastelen heidän suloisuuttaan. Olen pohjimmiltani ylpeä ja siirappinen äiti, mutta teen parhaani pitääkseni sen aisoissa.
9. Annan monesti Miehelle turhia "hyviä" vinkkejä ja ohjeita lasten suhteen, jotka lopulta itse aina unohdan enkä noudata niitä.
10. Toivoisin asuvani lähempänä siskoani ja hänen perhettään.
11. Pukeudun värikkäästi, rakastan värejä, en käytä ikinä mitään mustaa ja valkoistakin hyvin harvoin.

11 kysymystä Pikkuplaneetalta:

1. Mistä aihepiiristä olet kirjoittanut blogissasi eniten? Lasten suusta.
2. Uusimpia arjen oivalluksiasi? Muista pitää MehuJehut mukana keväällä ja kesällä aina, kun lapsetkin ovat mukana, jos haluaa välttyä pyykiltä. (Talvella ja/tai vedenpitävien ulkovaatteiden kanssa ei ollut niin justiinsa.
3. Ostokset putiikeista, ostoskeskuksesta vai netin kautta? Ruoka aina ostoskeskuksesta, vaatteet yhä enemmän netistä.
4. Lomavinkkisi ensi kesälle? Autolla kotimaata ympäri. Jos olisin rohkeampi, uusisin Miehen kanssa tehdyn ajelun ympäri Suomenmaata, mutta vielä ei rahkeet riitä toteuttaa samaa takapenkki täynnä lasten mielipiteitä ja lyhyitä pinnoja. :D
5. Hyvinvointineuvosi? Muista ottaa myös rennosti, kaiken tekemäsi ei tarvitse olla "hyödyllistä" tai kohti tiettyä päämäärää.
6. Minne haluaisit matkustaa? Lasten kanssa Kreikkaan, mahdollisesti Parokselle.
7. Seuraavat kukka- ja kasvi-istutuksesi? Jestas. Ei mitään. En ole tippaakaan viherpeukalo. Ehkäpä Mies toisi minulle joskus leikkokukkia?
8. Minkä asian puolesta haluat/jaksat ottaa kantaa? Lasten hyvinvointi, esim. uusimpana ettei erityistukea leikattaisi sitä tarvitsevilta lapsilta perusopetuksessa. Täällä sinäkin voit tähän vaikuttaa: http://www.adressit.com/erityistukea_tarvitsevien_lasten_oikeus_oppimiseen_turvattava
9. Milloin sinulla on aikaa kirjoitella blogiasi? Töissä, hups...
10. Parasta juuri tänään? Olla ilman tarharumbaa. Onni on lasten vapaapäivä isovanhempien kanssa. <3
11. Mihin näistä kysymyksistä oli vaikeinta vastata? Näköjään nro 2, koska se oli ainoa joka jäi ensimmäisellä kierroksella ilman vastausta. En taida olla kovinkaan oivaltava ihminen. :D

Kas siinä. Tuliko mitään uutta mielenkiintoista tietoa? :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäisyllätys

Jokseenkin pysäyttävää huomata yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen puolisossa uusia piirteitä. Tai itsessään, miten sen nyt ottaa... Pääsiäisen aikaan pesimme vierekkäin vessassa hampaita (arkisia kultaisia hetkiä, ehe ehe) ja tovin peilikuviamme tuijoteltuamme totesin Miehelle:

- Oletko sinä tosiaan noin paljon pidempi kuin minä..?

Miehelle tämä ei tullut ollenkaan yllätyksenä, ja olenhan minäkin aina tiennyt olevani lyhyempi kuin hän. Mutta että NOIN paljon...!

Tosin eikös se tutkimuksienkin mukaan ole hyvä, että vuosienkin yhteisen taipaleen jälkeen puoliso onnistuu yllättämään?

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Lapsiluvun takana

Kun jäin Esikoisesta äitiyslomalle, lähdin soitellen sotaan. Raskaushinku ja vauvakuume ajoivat kaiken ylitse ja edelle. Uskoin myös kenties hieman naiivistikin kaiken kyllä järjestyvän. Lapsen kaipuu tykytti polttavammin kuin keskeneräisen opinnot tai aluillaan oleva työura. Sattuman kautta olimme juuri ennen Esikoisen plussaa ostaneet ensiasuntomme, joka oli meille kahdelle järjellä ajatellen liian suuri. Onneksi ei mennyt montaa viikkoa, kun Esikoinen ilmoitti tulostaan ja asunto muuttui sopivan kokoiseksi.

Tosikoinen syntyi valmiiseen perheeseen, valmiiseen kotiin. Alunperin liian suuri asunto kutistui edelleen, mutta mahdutti edelleen meidät kaikki - ruhtinaallisestikin, vaikka tiettyihin koloihin muutamat lisäneliöt eivät haittaisikaan. Myös auto oli vaihdettu suurempaan, tähän mahtui tuplarattaatkin peräkonttiin. Tosikoinen toki lisäsi käytännön kiirettä ja tarvetta lisäkäsille sekä äidin sylin jakamiselle, mutta isommassa mittakaavassa mikään ei muuttunut - tai kaivannut muutosta.

Olen nyt kuumeillut vaihtelevasti kolmannen lapsen perään, mutta tällä kertaa kynnys on paljon suurempi, mikä on hieman nurinkurista. Mikään muutos ei ole henkisesti niin suuri kuin ensimmäisen lapsen syntymä. Toinen lapsi syntyy jo valmiiseen pakettiin ja hieman jo tietää, mitä odottaa. Kolmas lapsi tuntuu ainakin ajatuksen tasolla mullistavan jälleen kaiken: Pitäisi muuttaa isompaan asuntoon, koska herkkäunisena perheenä jokainen tarvitsee oman yksityisen nukkumahuoneensa. Mahtuuko kaksi turvaistuinta ja yksi turvakaukalon nykyiseen autoon? Jos ja kun ei mahdu, millaiseen karavaaniin se oikein pitäisi vaihtaa? Kuinka kolmen lapsen kanssa kuljetaan lähipuistoon saati kauemmas jalan, kun tuplarattaatkin ovat jo niin kovin suuret? Missä niitä kaikkia pikkuruisia kenkäpareja ja miljoonia tumppuja oikein säilytetään?

Materian lisäksi mietin aivan eri tavalla uraani. Kolmessa vuodessa tuntuu muuttuneen niin paljon: En ole enää nuori työnhakija, mutta silti junnaan alemman tason tehtävissä. Yritä siinä nyt sitten vakuutella, että olisin oikeasti osaava ja junnaus johtuu organisaatiomuutoksista eikä kyvyistäni. Palatessani lasten jälkeen työelämään olen joutunut tekemään suuria myönnytyksiä, mutta ne ovat sellaisia vain minulle. Työnantajan näkökulmasta he ovat olleet enemmän kuin reiluja, vaikka itsestäni tuntuu, että olen jäänyt jalkoihin. Näkyykö cv:ssäni lasten mentävä aukko vai näytänkö sen perusteella vain tietylle tasolle jumahtaneelta, jolla ei ole etenemiseen tarvittavaa... mitä? Osaamista, kynsiä, motivaatiota, näyttöjä? Huomaan olevani kateellinen eräällekin kollegalle, joka on kyllä käyttänyt isyysvapaansa, mutta silti onnistunut etenemään uralla yläpuolelleni. Tämä ei tokikaan ole henkilökohtaista, mutta silti kunnianhimoani kolhaisee. Ja kuinka syvälle mahtaisinkaan pudota, jos nyt saisimme kolmannen lapsen? Ei yhtään lohduta ajatella, että minulla on työvuosia vielä neljäkin kymmentä jäljellä, koska valitsemaani uraa pitäisi luoda nuorena. Ehkä jopa nuorempana kuin mitä itse enää olen?

Palettia ei myöskään kevennä edelleen kesken olevat yliopisto-opinnot. Vuosi aikaa saada paperit pihalle töiden ja lasten ohella ei ole helppo nakki. Tämä on itse asiassa niin iso nakki, etten kykene juuri nyt sitä edes enempää pohtimaankaan.

Miten tähän kaikkeen sopii haave kolmannesta lapsesta? Haluan säilyttää elintasomme, mutta en tiedä olisiko meillä varaa isompaan asuntoon, omaan taloon, isompaan autoon, saati ruokkia kolmea lasta? Ei sitä kolmattakaan voisi iäisyyksiä pelkällä rintamaidolla pitää, mutta turhan usein jo nykyisinkin palkkapäivää odotellaan kieli pitkällä tilin kolistessa tyhjyyttään. Miten me pärjäisimme rahallisesti kolmen lapsen kanssa heidän kasvaessaan?

Miten tähän kaikkeen sopii haave kolmannesta lapsesta? En haluaisi lapsilleni isoa ikäeroa, mutta eräs ura-asioiden tukipilarini sivulauseessa kehotti miettimään, voisimmeko lykätä kolmatta siihen asti, kunnes Esikoinen menee kouluun. Että ehtisin välissä viimeistellä opinnot ja luoda sitä uraakin, oikeasti. Neljä vuotta todennäköisesti kuluu hujauksessa, kuten kuluneetkin liki kolme vuotta lasten kanssa, mutta silti se tuntuu iäisyydeltä. Ja jälleen toisaalta, kuinka paljon olen valmis uhraamaan omaa itseäni ja työuraani lasten vuoksi..?

Olen ollut onnekas, koska minulla on ollut edes jokin työpaikka mihin palata, mutta en silti jaksa innostua tästä edusta. Haluan tasoiseni työn ja oikean uran, en mitä tahansa.

Olen ollut onnekas, koska olemme saaneet jo kaksi lasta. Esikoista "tehtiin" kolme kuukautta - aika joka silloin tuntui ikuisuudelta, mutta jälkikäteen ajateltuna todella lyhyeltä - ja Tosikoinen sai alkunsa jo pelkästä ajatuksesta. Kerjäänkö vaikeuksia haluamalla vielä kolmannenkin?

Olen onnekas, koska minun ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia vielä tänään. Silti nämä ajatuksen ahdistavat ajoittain ja tällä hetkellä enenevissä määrin. Enkö voisi vain saada kaikkea haluamaani, nopeasti ja kivuttomasti ja kaiken yhtä aikaa?