maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kulturelli

Telkkari mölysi yksinään olkkarissa, kun Mies oli viemässä Esikoista nukkumaan. Iltasatujen - puolin ja toisin kerrottujen - jälkeen Esikoinen höristi korviaan olohuoneesta kuuluvalle erikoiselle äänelle.

- Iskä, mitä tuo on?

- Se kuuluu telkkarista, joku laulaa oopperaa.

- Iskä, käy laittamassa telkkari pois päältä. Se kuulostaa ihan lampaalta.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Mielensäpahoittaja

Seitsemännen ainekirjoitushaasteen inspiroi Kuplan Paula. Otsikko ehdottomasti osui ja upposi tänne hyvin, vaikka kirjoittaminen meinasikin unohtua ja luovutan tämän aineeni päivän myöhässä.
 




Mielensäpahoittaja

Pieni ihminen kokee tunteita koko kehollaan, ja Tosikoinen on siitä oiva esimerkki. Hän on perusluonteeltaan aurinkoinen vekkuli, mutta silloin kun häntä riipoo, se ei jää keneltäkään huomaamatta. Nyt puolitoistavuotispäivän lähestyessä näitä riipovia hetkiä on koko ajan enenevissä määrin ja päivittäin saamme todistaa pienen tempperamentin vahvistumista. Kas näin:

Tosikoinen on löytänyt jotain kivaa lattialta. Jotain selkeästi herkullista. Pienet nakkisormet käyvät ripeästi havaitun murusen kimppuun ja vievät suuhun nopeammin kuin äiti ehtii edes älähtää "EI". Tai oikeastaan sormet käyvät vielä nopeammin, jos äiti ehtii kieltonsa kiekaista, koska silloin Tosikoinen tietää olevan jo kiire, jos meinaa päästä herkkua maistamaan. Tiukkapipoinen äiti kaivaa kuitenkin kuivaneen kikkareen taaperon suusta (huh, se olikin vain eilisen iltapalan murotyyyny), eikä siihen auta rimpuilu, sätkiminen tai edes huutaminen. Operaation jälkeen taapero nyyhkyttää roskiskaapin edessä, ei antaudu syliin lohdutettavaksi vaan mielenosoituksellisesti kääntyy pois.

Pukeminen on Tosikoisesta myös kivaa - niin kauan kun sitä saa tehdä itse. Tästä ei pidä vetää sellaisia johtopäätöksiä, että hän osaisi mitään pipoa kummempaa oikeasti pukea ylleen, vaikka riisuutuminen sujuukin jo (myös niinä hetkinä jolloin se ei olisi suotavaa). Niinpä päivittäin kohtaammekin eteisessä korvia vihlovaa kirkumista, josta naapurit varmasti kuvittelisivat, että vähintään jonkin eläimen mestaus olisi käynnissä. Ei, ei mitään sen dramaattisempaa kuin taaperon pukeminen, mutta Tosikoiselle sekin hetki on näköjään traumoista kauheimpia. Selkä kaarella lapsi kirkuu kuin henkensä hädässä, kun asettaudun auttamaan haalarin pukemisessa. Tilannetta ei yhtään helpota se, että hän on ensin itse vapaaehtoisesti istuutunut lattialle levitelttyyn haalariin ja sovitellut itse jalkojaan lahkeisiin tai hihoihin. Heti, kun äiti lähestyy auttamisesta leperrellen tai pukemiseen komennellen tai mitä tahansa siltä väliltä, Tosikoinen perääntyy ja kipittää karkuun. Jos ehdin häneen tarttua ja määrätietoisin ottein pukea, kaipaisin korvatulppia. Kirkuminen on niin totaalista, että hänen koko pieni vartalonsa tärisee ja selkä on jännittynyt kaarelle. Hän varmasti huutaisi "ei saa auttaa!", jos vain osaisi.

Oltiinpa ulkona tai sisällä, tietyt asiat ovat Tosikoisesta kivempia kuin muut. Eli aina ne isosisaruksen omat lelut ja leikit, nehän ne kivoimpia ovat. Esikoinen on kuitenkin useimmiten mustasukkaisen suojeleva omistaan ja menee heti riistämään aarteensa pienemmän kädestä. Tästä seuraa väistämättä kova hätähuuto sekä kyyneleiden sumentama äitiä etsivä katse. Huomasitko kuinka minua loukattiin juuri? Tule auttamaan! Ja äitihän rientää, joskin nykyään hieman hitaammin. Hiljaa olen alkanut pohtia, josko olisi kypsä aika alkaa opettaa Tosikoiselle, että jos joku (lapsi) vie hänen kädestään lelun, sen saa ottaa omin luvin takaisin? Fyysisesti tönimällä harmiaan ilmaisevan Esikoisen kohdalla se ei tosin ole vielä ajankohtaista, jos haluan säästää pienempää enemmältä muksimiselta. Tosikoinen on kuitenkin oppinut myös käyttämään tätä äänenvolyymiaan sekä kyyneleitään manipulaatioon: Pieni on oppinut huijaamaan vanhempiaan, että kuka olikaan uhri ja kuka otti kenen kädestä...

Moni muukin asia on Tosikoisesta kivaa, kuten kiipeily, kirjojen repiminen, sopimattomiin paikkoihin tunkeminen, ja ylipäätään kaikki kujeilu. Vielä kivempaa se kaikki on, jos siitä äiti tai isä ensin kerran kieltää. Sehän on silloin suorastaan kehotus yrittää uudestaan! Ja kun silloin kielletään tai pahimmassa tapauksessa siirretään pois tapahtumapaikalta, on loukkaus kaikista syvin. Tosikoinen - luonnollisesti - itkeä tihrustaa ja poikkeuksetta toistaa mielensäpahoittajatanssinsa: kääntyy ympäri, kävelee metrin kauemmaksi tarkasti vältellen mahdollisia lohduttavia syljeä, heittäytyy vatsalleen lattialle ja parkuu parkumistaan. Henkeä vetäessään vilkaisee vielä kieltäjää, kunnes jatkaa kovemmin. Siinä hetkessä on äidillä pokassa pitämistä. Niin suurtaa draamaa niin pienestä ihmisestä! Ei sille nauraa saisi, mutta kenen sydän ei moisen loukkaantumisen ruumiillistuman edessä sulaisi? Tekisi vain mieli halata, että kuule ei tämä niin vakavaa ole.

Tosikoinen onkin meidän perheen virallinen mielensäpahoittaja. En muista Esikoisen koskaan käyttäytyneen noin teatraalisesti (vaikka hänelläkin temperamenttia on vaikka muille jakaa). Mistä lie Tosikoinen moista oppinut, tuumiskelen huomatessani Miehen jättäneen likaiset sukkansa lattialle. Silmiä pyöritellen ja äänekkäästi huokaisten nostan ne likapyykkikoriin. Ja mitäs tämä on: Mies teki eilen alusta asti pyttipannua, mutta unohti siitä lantun ja porkkanan. Ääneen ihmettelen (ei kenellekään ja samalla tietenkin kaikille), miten tämä on mahdollista ja mitäköhän ihmettä tuosta lantusta nyt olisi tarkoitus tehdä? Sanoja tehostan italialaisilla käsiliikkeillä. Illalla pyydän kyyneleet silmissä Miestä hoitamaan lasten iltapuuhat, koska olen itse niin kovin väsynyt. Päätäkin särkee eikä kukaan ymmärrä, kuinka rankka päivä minulla on ollut. Mies on toki ollut viikon yötä myöten valvottaneella työmatkalla, mutta eikös hän haluakin nähdä lapsia, joten voisi samalla hoitaa heille kaiken? Ja vähän kokatakin? Jotain vaikka Siitä Lantusta, kivahdan lopulta ja laitan kyyneleillä sekä oven paiskaamisella pisteen Miehen vastahakoisuudelle.

Samaa sukua

- En oo mikään apina! kiisti Esikoinen, kun isänsä häntä kapinahengeksi kiusoitteli.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Housut

Kuinka hyvältä tuntuukaan mahtua housuihin, jotka ennen puristivat epämukavasti (ts. olivat seisomahousut koska istuessa tuntuivat porautuvan suoraan sisuskaluihin asti aikeenaan katkaista kahtia) ja aiheuttivat varsin epäimartelevan, roikkuvan vararenkaan vyötärönkauluksen yläpuolelle hyllymään?

No niin hyvältä, että tapahtumasta piti heti raportoida puhelimitse niin Miehelle työmatkalle kuin rakkaalle siskollekin, joka naisena ymmärsi iloni vielä syvemmin. Ja niin hyvältä, että kaikki päivän kiukkukohtaukset (niin allekirjoittaneen kuin lastenkin) ja räkä-poskella-itkemiset haihtuivat savuna ilmaan kullaten koko päivän loppujen lopuksi varsin mukavaksi.

Neljä kiloa on vain pieni osa vielä edessä olevaa urakkaa, alle neljännes kokonaistavoitteestani, eikä kukaan muu sitä silmin vielä huomaa - mutta kuinka hyvältä se itsestä tuntuukaan! Enpä ole pitkään aikaan tainnut näin ilolla työtuolillani istuskella.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Haaste minusta

Leluteekin Emilia haastoi minut kertomaan 11 asiaa itsestäni käyttämällä “…and that’s who I am” -tumblr -blogin kuvia. Tässäpä siis palasia minusta:


1. Olen aina rakastanut listoja, mutta nykyään en tulisi enää toimeen ilman niitä. Raskausdementia on muuttunut pysyväksi muistamatomuudeksi, joten listaan:
- työtehtäväni, päivittäin plus pitkällä aikavälillä
- kotipäivinä hoidettavat hommat
- soitettavat puhelut ja hoidettavat asiat
- kauppalistat
- käytävät paikat
- pakattavat tavarat
- pääni sisällön.


2. Olen aina lukenut paljon ja omaan "foneettisen korvan" samoin kuin joillakin on esteettistä silmää. Jopa lastemme nimet on valittu niiden ääntämyksen perusteella, sen miltä ne kuulostavat ja kuinka ne soljuvat.



3. Tykkään katsella ohikulkevia ihmisiä, kiinnitän huomiota pieniin yksityiskohtiin ja eräällä tavalla ohimennen pohdin heidän elämiään. Lenkillä sen sijaan tuijottelen taloja, millaisia ihmisiä ja perheitä niissä asuu - ja millainen talo voisi olla meidän talo.
 

4. Äitiyden myötä puhun itsestäni päivittäin kolmannessa persoonassa: "Äiti tulee, äiti auttaa, äiti antaa..." Pyristelen tästä eroon lasten kasvaessa, mutta tästä automaatiosta on hyvin hankala oppia pois.

5. Olen erittäin huono aloittamaan keskustelua, niin puhelimitse kuin kasvotusten. Varsinkin jos pitäisi "smaal talkata", en vain osaa yhtään. Mielelläni kyllä keskustelen - kunhan joku muu tekee aloitteen. Tosin Mieheni sanoi juuri eilen, että puhun liikaa, joten hän saanee yli oman osansa kaikista noista patoutuneista keskusteluista, jolloin olen jäänyt mykäksi...


6. Osittain yllä olevasta johtuen koen usein jääväni ulkopuoliseksi. En osaa luontaisesti ottaa kontaktia muihin tai ylläpitää jutustelua, joten monesti jään hissuttelemaan porukan reunoille. Kuljen joukon mukana, mutta en koskaan ole osa ydinporukkaa.

7. Osaan helposti asettua muiden asemaan, myös tilanteissa joissa henkilökohtaisesti olisin aivan eri mieltä. Olen hyvä kuuntelija.

8. Pyörittelen liikaa asioita päässäni. Harjoittelen etukäteen (puhelin)keskusteluja, analysoin jälkikäteen mitä vastapuoli todella tarkoitti, pohdin eleiden tarkoituksia...


9. Uppoudun varsinkin lukemiseen ja kirjoittamiseen - mutta usein myös telkkariohjelmiin tai elokuviin - niin syvällisesti, etten silloin näe enkä kuule mitään muuta. En vaikka alaston mies kävelisi suoraan edestäni, vaikka hän jälkikäteen väittäisi minun jopa katsoneen häntä suoraan silmiin. (Köh köh, sori kultaseni...)


10. Olen erittäin herkkä, ja useimmiten itken varsinkin "turhista" syistä. Esimerkiksi hääpäivänämme vihkitilaisuudessa olin kuivin silmin, mutta olen monesti pillahtanut itkuun tilanteissa (mukaanlukien työtilanteet, lääkärikäynnit, opinnot...), joissa on pitänyt kertoa omia kokemuksiaan tai puhua asiasta jonka olen kokenut vaikeaksi - vaikka kyseessä olisi vastapuolelle aivan tavallinen asia.

11. Olen löytänyt toisen puoliskoni, sen henkilön joka parhaiten minua tasapainottaa ja täydentää. Päivittäin olen tästä kiitollinen.

Haasteen saa napata vapaasti mukaan! Käythän vain huikkaamassa täällä, jos teet tämän, niin tiedän tulla kurkistelemaan sinun 11 asiaasi. :)

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Sinne päin

Tosikoinen puhua pulpattaa iloisena omaa kieltään liki tauotta. Seassa on nyt jo paljon oikeitakin sanoja, tai ainakin sellaisia, jotka me vanhemmuuden rakkaudella osaamme tulkita oikeiksi sanoiksi. Halinallemme on nyt myös oppinut lausumaan taikasanan, jolla pääsee syliin eli sylkkyyn:

- Nylkkyy! Nylkkyy!

Pistää hymyn huulille kahdestakin syystä. ;)