maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Mies ei saanut eilen kokea hellivää herätystä vaan välillä liiankin nopea Esikoinen juoksi heti luvan saatuaan räppäämään makuuhuoneeseen täydet kattovalot päälle ja hyppäsi tykinkuulana suoraan unisen iskänsä päälle. Tuli ainakin todenmukainen herätys siihenkin sunnuntaihin, lapset ei meillä anna armoa vaan ovat itse täynnä tarmoa siitä sekunnista alkaen, kun saavat silmänsä auki. Ja vaativat samaa meiltä vanhemmiltakin, hyvässä ja pahassa.

Ainakin Mies sai kokea konkreettisesti, kuinka paljon häntä oli tuona aamuna kaivattu - sen kokonaisen tunnin ajan, kun olimme lasten kanssa kolmistaan hereillä aamutouhuissa ja aamupalaa tekemässä.

Silti tietenkään koko päivä ei ollut yhtä ilonjuhlaa, vaikka Esikoinen osuvasti itseään nimittikin Juhlijaksi. Ei taida päivääkään mennä uhmaikäisen kanssa ilman jonkinmoista muistutusta tästä Vaiheesta. Eilen pahin uhmailu kulminoitui valitettavasti pitsalautasen äärellä. Monta päivää puhuttu, yhdessä hartaudella leivottu ja kaulittu, ihan itse valitut täytteet ihan itse pohjan päälle aseteltu, oikea rakkauden tiivistymä pitsa melkein lensi lattialle Esikoisen toimesta, ja isänpäiväpäivällinen päättyi pöydästä poistamiseen ja porttikieltoon keittiöön.

Onneksi oli iloinen Tosikoinen tasapainottamassa tilannetta, emmekä voineet olla nauramatta tälle pontevalle vuosikkaallemme, joka ihan itse haarukalla lykki pitsaa kolmihampaiseen suuhunsa ja antaumuksella mussutti ikiomaa kinkku-juusto-persikkapitsaansa.

Ja onneksi päivällisen jälkeen yhdessä keskusteltiin (jälleen kerran) pöytätavoista ja ruokarauhasta. Sekä syötiin Esikoisen pikkukeittiössä puisia ranskasia ja leikittiin kukkuu-leikkejä olkkariin tupsahtaneessa polkupyörän peräkärryssä.

Ei puuttunut tästä(kään) isänpäivästä vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, mutta ei myöskään onneksi naurua eikä halauksia. Mitenköhän vauhdikas herätys on ensi isänpäivänä tiedossa?

2 kommenttia:

  1. Meillä on aika tavallista, että jos johonkin asiaan on ladattu paljon tunteita ja odotuksia, niin kuin tuohon teidän pitsaanne, niin lapsi menee siitä ihan ylikierroksille ja se sitten purkautuu ihan sietämättömänä käytöksenä. Muutaman tällaisen tapauksen jälkeen aloin uskoa, että parempi olla tekemättä mistään tällaisesta liian isoa numeroa. Yksi ikimuistoisimmista oli, kun esikoinen (4v) huusi raivon vallassa äitienpäivänä puoliltapäivin: "OTETAAN KOKO AAMU UUDESTAAN!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että jos jotakin oikein odottaa ja homma ei mene prikulleen odotuksien ja suunnitelmien mukaisesti, menee hermo. Olipa kyse aikuisesta tai lapsesta. Tosin tässä tapauksessa veikkaan myös, että nälkäkiukku edesauttoi purkautumista, kun koko ruokailu vähän venähti pidemmälle. Saati kuinka epäilyttävältä se paistettu pitsa taisi Esikoisen silmissä näyttää, huolimatta siitä, että hän oli itse saanut sen tehdä ja täytteet valita. Ei tainnut luottaa äidin sanaan, että ihan sama palanen se on, koska kyllähän se paistuneena on ihan erinäköistä. Noh, paremmalla onnella ensi kerralla - ja todennäköisesti pienemmällä ennakkohehkutuksellakin.

      Poista