torstai 26. syyskuuta 2013

Pudotus

Olen töiden myötä tässä kuussa A) kävellyt säännöllisesti päivittäin työmatkan yhteydessä sekä B) syönyt säännöllisemmin ja terveellisemmin - kiitos ahkeran Miehen, joka tekee mahtavaa ruokaa kotona ja jopa rouvansa lounassalaatit. Silti tipuin kovaa toissapäivänä, kun astuin huvikseni puntarille: +4kg alle kahdessa kuukaudessa.

o_O

Tuli niin paha mieli, että piti ihan itsekseen sulatella tätä muutama päivä. Analysoin, että noiden hyveiden lisäksi ohella olen samalla 1) istunut paljon, paljon enemmän päivittäin ja varsinkin yhtäjaksoisesti sekä 2) syönyt suurempia annoksia ja jopa santsannut, koska ei ole ollut ketään keskeyttämässä.

Näyttää siltä, että kohdat 1 ja 2 kumoavat täysin kohdat A ja B. Ehkä surullisinta osaa kertoo se, että heti puntarilla käynnin jälkeen mieleni teki - ei suinkaan rääkätä kroppaani hikitreenillä vaan - suklaata!

Tsot, tsot, tsot.

Onneksi omatuntoni ei antanut periksi. Sen sijaan sovin Miehen kanssa treeni-illoista.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ihanuutta

Iltasadun jälkeen peittelen Esikoisen, annan vielä pusun poskelle ja kuiskaan ovelta:

- Kauniita unia, rakas.

Peiton alta kuuluu vastaus:

- Kiitos.

<3

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mikä meitä yhdistää




     Kuukausi takaperin tilanne oli tämä: Mies vietti pitkää päivää töissä. Tai todennäköisesti se vain tuntui minusta pitkältä. Minä keräsin aamuisin lapset sängyistään ihmetellen heidän pirteyttään oman väsymykseni kourissa. Television hassut hahmot antoivat aamuisin auttavan kätensä, että sain hoidettua aamupesut ja –puurot. Päivät toistuivat samalla päiväunien ja ruokailujen rytmittämällä rutiinilla, joka alkoi minulle jo maistua hieman puulta.
     Minulle oli siis langennut perinteinen rooli kotona lasten kanssa. Totuuden nimissä ei se ollut suinkaan ylhäältä päin langetettu, vaan olin itse oman paikkani valinnut ja halunnut. Tähän asti se olikin tuntunut hyvältä, mutta kesän aikana huomasin pinnani kiristyneen liikaa ja napsahtelevan poikki pienestäkin vastoinkäymisestä ja kitinästä. Onneksi muutos oli jo sovittu.
     Nyt melkein kaikki on toisin: Minä hiivin aamulla hiljaa ulos varoen herättämättä lapsia. Mies nostaa vauvan pinnasängystä ja noutaa taaperon huoneestaan. Hän hoitaa aamutouhut ja ruokailut, päiväunet ja pottailut. Hän saa kuulla Esikoisen osuvat lausahdukset ja nauraa niille tuoreeltaan, mutta hän on myös se, joka saa kantaakseen uhmaikäisen kiukut. Mies näkee Tosikoisen kehityksen ja kuulee kikatuksen, mutta hän myös selättää väsykiukut ja ruokaraivarit.
     Silti yksi asia on ennallaan: nauru. Yhdessä miehen kanssa hekotamme Esikoisen kielikukkasille, ylpeinä hymisemme Tosikoisen kasvulle, ja ehkäpä tärkeimpänä jaksamme edelleen nauraa toistemme puujalkavitseille. Nauramme yhdessä ja erikseen, yksin, kaksin, kolmisin ja nelisin. Tosikoinen kikattaa kaikessa mukana vauvaninnokkuudellaan, ja Esikoinen on jo alkanut kehitellä omia pikkuvitsejään. Ja tuo mies. Hän on komea ja pätevä, ehdottoman luotettava ja maailman paras isä. Silti hänen paras piirteensä on huumori. Hän jaksaa naurattaa minua vuodesta toiseen. Toivottavasti hänellä on yhtä hauskaa minun kanssani, kuin minulla on hänen kanssaan.

***

Note: Tämä on osallistuminen ainekirjoitushaasteeseen. Kouluaikoina rakastin äidinkieltä ja kirjoittamista, joten halusin heittää oman kokeiluni ilmoille myös. En nyt ole aivan varma, osuuko tuotokseni virallisesti ainekirjoituksen piiriin, vai meninkö liikaa kirjoitelman puolelle. Itselleni tuttuun tyyliin pääsen myös varsinaiseen otsikon asiaan vasta viimeisessä kappaleessa. Onneksi näillä ei liene väliäkään, kunhan oli hauskaa tätä tehdessä. Kommentoikaa, jos haluatte lisää näitä! :)

Uskoma(u)tonta

En meinannut eilen uskoa silmiäni, kun illansuussa (klo 18.30 maissa) HopLopista poistuessamme näin seuraavaa: Keski-ikäisehkö blondi baariruusu kömpi astui ulos Bar Bus -autosta kuskin sylistä vaatteitaan oikoen. Kuski näytti ikääntyneeltä wannabe-Hunskilta, hänen paitansa oli auki ja kasvot punoittivat sekä ajeltu pää näytti hikiseltä.

Kukin maksakoon pikkubussikyytinsä ihan sillä tyylillä kuin haluaa, mutta jos haluaa käyttää luovia metodeja, onko se pakko hoitaa lasten leikkipaikan edessä. Autoa ei ollut edes käännetty sivuun vain törötti siinä aivan etummaisena, tuulilasi HopLopin etuovea kohti.

Kaikkea sitä...

Katkeransuloista

Tuijotan takapenkille haikeana. Siellä ei enää näy turvakaukaloa, vaan kaksi turvaistuinta vierekkäin. Tosikoinen kasvaa kohisten ja äitiä haikeiluttaa.

Kunnes siitä uudestakin turvaistuimesta kuuluu iloinen ÄI-TI ja kikatusta päälle. Tosikoinen vilkuttaa iloissaan nähdessään aivan uuden maailman avautuvan silmiensä edessä. Onhan tämä ihanaa!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Busted

Esikoisen istuessa Miehen kanssa iltapotalla, en malttanut enää odottaa vaan rapistelin suklaalevyä "salaa" auki keittiössä, kun olohuoneen puolelta kuului:

- Mitä sää äiti teet? Otakko sää namia siellä?

Jäädyin hetkeksi, mutta koska huijaaminen on aivan sallittua lastenkasvatuksessa, vastasin tietenkin:

En, mä otan vitamiinia!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kutina

"Lapsenne päiväkotiryhmässä on todettu syyhyä."

Tänä iltana siis tiedossa koko perheelle ahkeraa saunomista ja salvan levittämistä "sormien- ja varpaidenvälejä sekä genitaaleja unohtamatta". En malta odottaa...

maanantai 16. syyskuuta 2013

Se hiuksenhieno raja

Normaalia: "Anteeksi hyvä naapuri, voisittekohan yrittää olla hieman hiljempaa aamuisin ennen kello seitsemää, koska teidän iloinen kiljahtelu kuuluu meille todella hyvin ja herättää vauvan liian aikaisin?"

Kenties liioittelua: "Anteeksi hyvä naapuri, voisittekohan olla vetämättä vessaanne aamuisin ennen kello seitsemää, koska sen ääni kuuluu meille todella hyvin ja herättää vauvan liian aikaisin?"

torstai 12. syyskuuta 2013

Niitä todellisia jaxuhaleja, joilla jaksaa

Maailman ihaninta tällä hetkellä on, kun Tosikoinen tulee ja halaa. En aiemmin tiennytkään, että noinkin pieni voi osata ihan tarkoituksella halata. Sydän siinä helkähtää, kun pieni painaa päänsä rintakehän päälle ja tuntuu oikein huokaavan onnesta turvallisessa sylissä.

Maailman märintä taas ovat Tosikoisen pusut, kun hän suu ammollaan painaa sen kasvojani vasten. Yleensä ison ilon ja kikatuksen saattelemana.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Jäänteet

Varasin työterveyshoitajalle ajan ergonomia-asioissa, että saisin työpisteeni kuntoon ennen kuin vanha ystäväni viikoittainen jännityspäänsärky toden teolla palaa. Terkkari vilkaisee olemustani ja tokaisee pirteänä:

- Ensinnäkin onnea raskaudesta!

- Täh? E minä enää ole raskaana. Vauvamahan jäänteitä nämä vain on!

- Oi anteeksi, ei olisi pitänyt olettaa. Milloinkas vauva syntyi.

*punastus* - 11 kuukautta sitten...

Puolin ja toisin varsin tragikoominen alku, mutta onneksi saatiin hurtilla huumorilla asiat silti hoidettua.

tiistai 10. syyskuuta 2013

TET

Mies piipahti tänään Tosikoisen kanssa pikaisella visiitillä luonani töissä. Luonnollisesti Tosikoinen hurmaili kaikki suloisuudellaan.

Mutta!

Kysynpä vain, että millä ihmeen ilveellä ja motiaavio(npuuttee)lla tässä nyt tuon jälkeen pitäisi enää pystyä keskittymään työasioihin, häh?

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kakkonen on välillä ykkönen

Vaikka lapsia on jo kaksi, on Tosikoisenkin kohdalla saanut ihmetellä ja ihastella aivan uusia taitoja. Kuinka hänellä alkaa pieni peppu heilumaan heti Timpan tunnarin kuullessaan, eikä isosiskolla aikoinaan ollut tippaakaan rytmiä veressä. Kuinka hän tapailee alle vuosikkaana jo puolenkymmentä sanaa, kun Esikoisen sanavarasto koostui tasan kahdesta "sanasta": tau ja toi.

Tosikoinen ei ujostele eikä arastele vaan solahtaa heti menoon mukaan hurmaavalla tyylillään päinvastoin kuin hitaasti lämpenevä Esikoinen. Hän ei kaipaa jatkuvaa viihdyttämistä vaan mennä touhottaa omaan tahtiinsa ja etsii itse kiinnostavimman aktiviteetit.

Ihanan erilaisia, silti yhtä rakkaita.

Äidin kehut

Tosikoisen imetys on kääntymässä loppua kohti, joten olen yrittänyt luopua kotonakin imetyspaitojen käytöstä. Nuo viime vuosien aikana tutuiksi ja turvallisiksi käyneet paitulit ovat salakavalasti muuttuneet kotipaidoiksi, vaikken enää päivän mittaan imetäkään ja aamu- sekä iltaimetyksen sujuisivat hyvin tavallisillakin paidoilla.

Sunnuntaina pukeuduinkin pitkästä aikaa kotona johonkin muuhun. Tällä kertaa vetäisin vajaahihaisen trikoopaidan päälle hihattoman, osittain pitsisen topin. Lapsetkin selkeästi huomasivat muutoksen ja Esikoinen kehui vilpittömästi:

Äiti, tosi ihana ruokalappu sulla!

lauantai 7. syyskuuta 2013

Selvittelyä

Lapsien ajatuksenjuoksu on ihastuttavan intuitiivista. Viikolla Mies oli ollut autolla liikenteessä lasten kanssa, pohtinut hetken parkissa jatkosuunnitelmaa ja tokaissut Esikoisen kyselyyn: Iskä miettii.

Esikoinen oli välittömästi laukaissut vastaan:

Iskä, älä mieti. Mää selvitän!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Älä iskä pelkää

Näköjään viime viikonloppuinen patteriepisodi on jäänyt Esikoisenkin mieleen. Hänelle on kuulemma tullut tavaksi - ilman aikuiselle loogista syytäkään - lausahtaa:

Iskä, älä pelkää. Mää etin patterin.

Tämä tapaus tullaan muistamaan kau-an. ;)

Puolensa ja puolensa

Nyt minäkin saan tuntea sen, miltä tuntuu, kun pitkän (tai ainakin pitkältä tuntuneen) työpäivän päätteeksi kotiin palatessa vastaan juoksevat ne maailman rakkaimmat pikkuriiviöt kiljuen innoissaan: "Äiti, äiti, äitii!"

Nyt minäkin alan ymmärtää sen, miten väsynyt voi työpäivän jälkeen olla, vaikka olisi ollut kuinka mielenkiintoinen ja miellyttävä päivä töissä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Uusi aika

Ensimmäinen työaamu yli kahteen vuoteen. On vielä pimeää, kun hiivin täsmäimettämään Tosikoista. On haikeaa pidellä hänen unenlämpöistä pientä - mutta silti jo suurta, hänkään ei ole enää pikkuvauva! - kehoaan. Laskiessani häntä takaisin sänkyyn Tosikoinen meinaa herätä, mutta tyyntyy onneksi pian ja tasainen tuhina kuuluu oven taa.

Touhuilen hiljaa. Meikkaaminen sujuu hieman kankeasti. Syön aamupalaksi lapseni muroja, koska näköjään "aikuisten" muromysli onkin päässyt loppumaan. Pakkaan Miehen ostaman energiajuoman käsilaukkuun. Jalassa minulla on uudet farkut, uusi rento jakku odottaa henkarilla, paidaksi valitsen kuitenkin jotain tuttua ja turvallista - itseironisesti äitiysmallistosta. Pitkästä aikaa pujotan korvikset korviini ja sujautan rannekorun lukon kiinni. Tuttu univormu jää kuitenkin hieman vajaaksi; Rannekelloa en saa vielä tänään ranteeseeni, kaikkien kellojeni patterit ovat tikittäneet loppuunsa korulaatikossa. Kaksi vuotta ilman rannekelloa on jättänyt jälkensä niihinkin.

Kohta lapset heräävät, mutta haluan livahtaa sitä ennen jo pois. En halua riskeerata itkun kanssa. Siis että minua itkettäisi, ei lapsia. Starttaan auton seitsemältä. En muista, milloin viimeksi olisin ollut niin varhain jo valmiina lähtöön. Huomaan moottoritiellä, että en todellakaan ole ainoa liikenteessä. Onneksi anopin ja Miehen neuvot ilmaisista parkkipaikoista työpaikan lähellä pitävät paikkansa.

Pyydän kollegaa tulemaan avaamaan ulko-oven. On vielä niin varhaista, että keskuslukitus on vielä päällä, eikä minulla ole vielä omaa kulkuavainta.

Olo on haikea, jännittynyt, vireä ja väsynyt. Kaikkea yhtä aikaa.

Tietokonetta avatessa tuntuu kuin en olisi vuosia poissa ollutkaan.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sunnuntain rattoisat

Mies, kaipaatko äksöniä sateiseen sunnuntaihin lasten kanssa? Jätä pieni nappiparisto sohvalle ja seisomaan opetteleva alle vuosikas hetkeksi kahden samaan huoneeseen. Palattuasi ihmettele, missä paristo on, käännä kämppä ylösalaisin (kerran, kaksi, kolmekin kertaa), herätä päiväunia nukkunut isosisko ja kysele häneltä paristosta, soita muina miehinä kesken kirpparikeikan vaimollekin "oletko sattunut näkemään", googlaa kaikki yksityiskohtaiset patterinielemiskeskustelupalstat ja aja lopulta päivystykseen. Saas nähdä mihin suuntaan jännitystarina vielä kehittyy... :/