keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lounasrauha

Se tunne, kun et uskalla mennä edes vessaan, ettei seinän takana levottomasti vaapero lopullisesti herää kesken päiväunien.

Onneksi tilanne ei ole jokapäiväinen. Ja tuleepahan edes joskus muistettua treenata niitä lantiopohjanlihaksiakin...

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kieltoautomaatin tauko

Kun ei aina jaksa koko ajan kieltääkään, saattaa tuloksena olla sukkahousuista mahallaan lattialla olevaa vauvaa taaksepäin kiskova lapsi. Siihen asti kunnes sukkahousut luiskahtavat pois vauvan päältä ja kyseinen henkilö pääsee konttaamaan karkuun.

Vaan ei hätää: sukkahousut säilyivät ehjinä. Niin, ja molemmat naperoiset nauroivat, joten ehkäpä kieltely ei ollut tarpeeseenkaan. Joskus tekee hyvää kääntää katse toiseen suuntaan.


(Mutta huoneesta poistuminen on näköjään virhe. Tämän kirjoitettuani kaikui keittiöstä I-S-O parku, koska isompi oli ehtinyt kunnolla tyrkkäämään pienempäänsä painavalla tuolilla. Mjoo, ehtikin olla jo tovi liian sopuisaa.)

torstai 18. heinäkuuta 2013

Syksyn odotusta

Vaikka kesä on ihana, muutamien seikkojen vuoksi odotan jo syksyä:

Pimenevät illat ja varsinkin pimeämmät aamut aiheuttavat pidempään nukkuvia lapsia.

Naapuruston isommat lapset palailevat tarhaan/kouluun, eivätkä juokse meidän ikkunoiden alitse kiljuhuudon saattelemina juuri päikkäriaikaan.

Ei enää jokapäiväisiä kokkausvuoroja, ei päikkärinukutuksia, ei varsinkaan korvia huumaavien desibelien saattelemia ulkovaatepukemisruljansseja, puolet vähemmän syöttötaisteluita ja pottailuja, ja vessassakin saa käydä rauhassa jopa monta kertaa päivässä. Töihin paluu, sinä hirvittävä mutta samalla kaivattu merkkipaalu.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Sukkasillaan

Esikoinen istuu potalla ja leikkii kassakoneellaan. Yhtäkkiä tulee kauhea, kirjaimellisesti huutava tarve saada sukat pois jaloista. Erinäisen kikkailun jälkeen sukat on vihdoin pois jaloista ja Esikoinen toteaa iloissaan:

Sinne mahtuu sukat!

Ja tunkee sukkansa kassakoneen laatikkoon.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Pohjanoteeraus

Olen juuri saavuttanut aivan uuden tason äitiydessä. Ja ällöydessä. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun huomaat vauvasi syövän omaa kakkaansa. Oikein hartaasti makustelevan ja pyörittelevän suussaan kuin paraskin ruokakriitikko.

o_O

Voi sanokaa, etten ole ainoa!

Aiemmin olen toki saanut osani kakkatarinoista, niskakakoista sitterissä kun tavaraa on niin vauva, vauvan vaatteet ja sitterikin täynnä. Tätä edeltävä pohjanoteeraus oli kakan ja pissan putsaaminen ruskeasta nukkamatosta. Harvinaisen vaikeaa erottaa ja putsata... Tosin tuo oli oma mokani, kun vahingossa kaadoin potan matolle. (Asia jota en tule i-ki-nä enää toistamaan, sen verran varovaisuutta opin! Potallinen sitä ihtiään on ehdottomasti kannettava varovaisemmin kuin mikään muu lasti.)

Mikään muu kakkaepisodi ei kuitenkaan yllä tämän uusimman tasolle. Näköjään varhain aloitetussa pottailussa on hyötyjen lisäksi myös omat haittansa tai ainakin harminsa...

Voi Tosikoinen! Olet kyllä välillä liiankin ehtiväinen ja utelias, niin erilainen kuin varovainen ja hieman epäluuloinenkin isosiskosi - tässä tapauksessa valitettavasti.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hermot hermot

Olisin luullut, että kotiäiteily helpottaa siinä vaiheessa, kun pienempikin osaa jo liikkua ja leikkiä itsekseen. Miten väärässä olinkaan; Nyt joudun tissittelyn sijaan toimimaan jatkuvana erotuomarina, kun Esikoinen ei tahtoisi jakaa lelujaan, leikkejään, huonettaan, hengitysilmaansa saati äidin/iskän/hoitajan/leikittäjän huomiota tippaakaan pienemmälleen.

Puuh, tää erotuomarin homma ei to-del-la-kaan sovi mun psyykelle tahi hermoille. Saako kotiäiti jäädä hermolomalle?

(Takana yksi päivä kolmistaan lasten kanssa kotona, kun mies palasi kesälomaltaan töihin. Uh, tätäkö tämä on seuraavat kuusi viikkoa ennen seuraavaa breikkiä?)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Sitähän Se on

Se intiimi tapahtuma kahden ihmisen välillä. Se läheisyyttä ja rakkautta täynnä oleva tapahtuma. Se yleensä alkaa haparoiden ja ensimmäinen kerta voi tehdä kipeääkin. Hiljalleen löydätte yhteisen rytmin, hyvän asennon, ja ilo alkaa löytyä touhuun.

Ajan myötä se muuttuu rutiiniksi. Joistain kerroista nautitte, kuten esimerkiksi aamuhämärän kiireettömyydestä sängyn syleilyssä. Jotkin kerrat on vain hoidettava alta pois, velvollisuuden tunnosta.

Alkupäivinä harrastatte sitä jatkuvasti, aina ehtiessä ja pienestäkin vinkistä. Pikkuhiljaa tahti vähenee, kunnes sinä alat jo kaivata muutakin tekemistä. Öisin olisi mukava nukkuakin rauhassa, ja päivisin et jaksa enää tuijottaa samaa seinää. Silti et raaski kieltäytyäkään toisen innokkuuden, halujen ja tarpeiden edessä.

Yllättäen asetelma kääntyykin toisinpäin: Sinä haluaisit enemmän kuin toinen. Hänen kääntäessä päänsä pois tai pahimmillaan kieltäytyessään suurieleisemmin ja kovaäänisemmin, sinä tunnet haikeutta, kenties jopa kateutta ja surua. Kun toinen ei enää antaudukaan syliisi, ei enää haltioidu tuijottaessaan vain sinun silmiisi, ei enää malta pysähtyä kanssasi, sinä haluaisit yhä vain enemmän saada takaisin edes hippusen alkuaikojen intensiivisyydestä.

Lopulta et voi muuta kuin antaa toisen mennä. Sitähän rakkaus on: Jos todella rakastat jotakuta, päästät hänet menemään.

Sama pätee imetykseen. ;)



Tosikoinen lähestyy uhkaavasti yhdeksän kuukauden ikää, ja olen jo alkanut valmistautua imetyksen loppumiseen. Hiipuminen on jo käynnistynyt, vauva on kääntymässä taaperoiseksi ja mielenkiinto alkaa suuntautua yhä enemmän muihin touhuihin. Nyt vielä saan nauttia muutamasta hellästä hetkestä päivittäin. Varsinkin illan viimeisintä unista tankkausta vaalin. Silloin sinä olet vielä kokonaan minun. Yhä vauvani.