sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Puuhaa tekemässä

Äiti! Minä olen täällä ... tekemässä puuhaa! toimitti Esikoinen aamulla tärkeänä omasta huoneestaan.

Ihania oivalluksia nämä pienen ihmisen kielelliset kukkaset!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Riittävästi mutta silti liian vähän?

Olen yleisesti ottaen tyytyväinen elämääni. Onnellinen jopa, jos unohdetaan perisuomalainen vaatimattomuus ja savolainen vähättely. Silti välillä tunnen pienen piston, kateutta vai mitä lie.

Silloin, kun kuulen opiskelutoverin saaneen jälleen ylennyksen. Kun joku toinen muuttaa unelmansa perässä ulkomaille ja kotipaikkakunta vaihtuu vaikkapa Isoon Omenaan. Kun eräs niittää mainetta ja oletettavasti mammonaakin, ja kolmastoista puolestaan kylvää rahaa niin lapsiinsa kuin itseensä.

Silloin minua vähän kirpaisee, kun tuntuu, että he ovat saaneet kaiken: uran, rahaa, perheen. Ei ystävien, rakkaiden menestys, vaan tieto noista puolitutuista ja opiskelutovereista. Heistä, joihin minulla ei ole muuta yhteyttä kuin facebookin uutiset - ja joihin en yhtään sen enempää kaipaakaan.

Pitäisi varmaan piilottaa heidän päivityksensä, koska silloin kun en niitä näe, olen omaan elämääni varsin tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että on töitä. Iloinen asuinpaikastamme. Onnellinen miehestä ja kiitollinen lapsistamme.

Miksi siis tämä tavallinen elämä - tavallisessa suomalaisessa pikkulähiössä, tavallisena äitinä ja tavallisena rivityöntekijänä - tuntuu heihin verrattuna liian vähältä?



PS. Sivupalkin kyselyn mukaan kaipaatte enemmän syvempiä pohdintoja. Tässäpä tämän päiväisen facebookhetken jälkeisiä tunnelmia. Kateus, paljon inhottavampi ja vaikeampi tyydyttää kuin tv:stäkin tuttu PikkuNälkä.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Ihanuus

Kekseliäs ja sanarikas taapero osaa kyllä olla niin hurmaava. Esikoinen äsken kävi ensin halaamassa Tosikoista toistellen:

Kiitos kulta.

Sen jälkeen tuli halaamaan minua ja sanoi:

Kiitos kulta.

Loppukaneetiksi halien jälkeen hän totesi itsestäänselvästi:

Olen ihana.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tyyny

Esikoisen ruokailut ovat välillä varsinaista välineurheilua ja viihdytyssirkusta. Mies keksii aina kaikenlaisia hassutteluja, joiden lomalla ruoka uppoaa kuin huomaamatta. Tai ainakin ilman itkuhuutoa... Eräs uusi suosikki on nenän varastaminen, se iänikuisen vanha jekku, joka Esikoiselle on aivan uusi, jännittävä ja hykerryttävä.

Aina ei kuitenkaan pieni taapero ole samalla aaltopituudella isänsä kanssa. Eräänä päivänä mies tahtoi luoda jännitystä tilanteeseen eikä lennättänytkään lapsen suuhun lentskaria vaan lusikan tahtina toimi jännitysmusiikki: Dyy-dy dyy-dy, dyy-dy-dyy-dy..!!

Esikoinen toisti nauraen perässä:

Tyyny! Tyyny!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vedenneito

Kesän allaskausi omalla takapihalla korkattu. Kivaa!

Kesän ensimmäinen vesipelastus vauvalle hoidettu. Huomattavasti vähemmän kivaa. Todellakin täysin epäkivaa.

Onneksi sentään tajusin olla hollilla, koska lasten täytettävä allas olikin Tosikoisellemme yllättävän syvä. (Joo, kainaloihin asti vettä istuvalla vauvalla ON liikaa...) Silti yksi umpisukellus sattui, ja tämän äidin verkkokalvoille on nyt palanut kuva selällään kokonaan veden alla makaavasta vauvasta silmät apposen auki.  Se (alle) sekunti on ehkä tähän astisen elämäni pisin, mutta jotain hyvääkin opin: Osaan hätätilanteessa toimia salamannopeasti mutta panikoimatta. Omat tunteet iski päälle vasta tilanteen jälkeen ja tippahan siinä linssiin tuli.

Ensi kerralla vähemmällä vedellä ja paremmalla onnella. Noh, ainakin helteen pahin terä taittui vesileikeissä ja hauskaa oli kunnes...

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kakka

Molempien lapsiemme ensimmäinen sana on ollut kakka. Taikapotta on ollut kovassa käytössä, ja Tosikoinen tuntuu todella hoksanneet jutun juonen antaen päivittäin onnsituneesti tuotoksia pottaansa. Esikoinen on ollut edelleen kovasti vastahankaan ja on useimmiten alkanut jopa itkeä, jos on meinannut tulla pissakaan pottaan. Hän on siis istunut mielellään potalla - niin kauan kuin ei oikeasti ole ollut hätä.

Tänä aamuna olemme saattaneet kokea suunnanmuutoksen Esikoisen tehdessä onnistuneesti, tyynesti ja ilman yhtään kyyneltä, kakan pottaan. Ensimmäisen kerran melkein vuoteen! (Esikoinenkin pottaili onnistuneesti Tosikoisen ikäisenä reilu vuosi sitten, kunnes teki yhtäkkiä totaalisen stopin.)

Uudesta kakkatapauksesta riemuittiin ja palkittiin asianmukaisesti. Jään mielenkiinnolla odottamaan, tuleeko tästä nyt tapa vai oliko kyseessä yksittäinen ihme.

Jussi 2

Toisaalta juhannus lasten kanssa muistuttaa kovasti entisaikojen juhannuksia: Örvellystä riittää läpi vuorokauden. Ylivilkkaan (ja/tai -väsyneen) taaperon ja humalaisen käytöksessä on paljonkin samaa, kun äänenvolyymi nousee asianomaisen itse huomaamatta, askellus on hieman huojuvaa ja ennakoimatonta vaikka vauhtia riittääkin, innostus nousee räjähdysmäisesti mutta myös saattaa laskea pakkasen puolelle nanosekunnissa jolloin saattaa esiintyä muun muassa huitovia käsiä ja läpsimistä sekä veteläksi heittäytymistä, ja kaikella todennäköisyydellä sammuu mitä ihmeellisempiin asentoihin varsin epämukavan näköisesti. Niin, ja lisäksi ainakin meidän taapero aloittaa aamunsa aina varsin hyytävällä (ja ärsyttävällä) haudan-takaa-mölinällä.

Vauvaa ja laskuhumalaista yhdistää myös monet asiat, eikä vähäisimpänä niistä eritteiden määrä. Pissa voi tulla sänkyyn kummallakin, mutta vauvan eduksi luettakoon, että puklut ovat kuitenkin paljon miellyttävämpiä sängystä löydettäviä kuin varsinaiset oksennukset. Iltaa kohden sekä vauvan että laskuhumalaisen henkilön itkuherkkyys kasvaa eikä useimmiten kanssahenkilöillä ole mitään aavistusta siitä, miksi toinen parkuu pää punaisena. Molemmat tykkäävät paljastella itseään ja viihtyisivät mieluiten alasti eivätkä meinaa ymmärtää, miksei nakuilu ole suotavaa keskellä julkisia paikkoja. Ja tässäkin tapauksessa, molemmat sammuvat lopulta varsin yllättäen, yleensä kesken lauseen ja/tai jutustelun.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Jussia!

Ei ole juhannuksen vietto samanlaista kuin ennen. Valvottiin miehen kanssa myöhään - eli peräti klo 23 saakka. Juhannusyönä ei tehty taikoja eikä myöskään tarvinnut pelätä aamuksi omaa pahaaoloa tai krapulaa. Sen sijaan Tosikoinen herätti heti karvan verran juhannuspäivän puolella. Vaippa oli fuskannut, joten pääsin vaihtamaan yöpukua. Seuraava herätys oli puoli viideltä tissipäivystäjälle. Aamu koitti jo vartin yli kuusi, kun kirkas lapsen ääni julisti: Olen herännyt! Ja herätti samalla pienemmänkin lapsukaisen. Niinpä juhannuspäivänä nousimme ylös siihen aikaan kuin ennen muinoin ollaan vasta kömmitty sänkyyn. Oi aikoja, oi tapoja...

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hei vähänks noloo...

Näköjään mitä pidemmäksi bloggaustauko venyy, sitä vaikeampi sitä on katkaista. Ja varsinkin, sitä nolompaa on alkaa esitellä toukokuun pakettia salaiselta ystävältä puolikuukautta myöhässä... Anteeksi siis salainen ystäväni! Joka paljastuikin itselleni uudeksi tuttavuudeksi: Pyrstötähtiä etsimässä -blogin Mimsiksi. :)

Tässä siis toinen ja samalla viimeinen paketti tässä Ipanaisen Annin järkkäämässä tempauksessa:



Ystäväiseni, paketti tuli kuin tilauksesta Esikoisen synttäreiden alla! Patalapun avulla viimeksi tänään paistelin kaurakeksejä lasten mehukestejä varten. Ja paketin luutulla luututtiin viikonloppuna sukulaissynttärien jäljiltä ainakin maitoa matolta. ;) Servetit ovat lempiväriäni ja ne aion säästää vaikkapa omiin synttäreihini.

Kiitos värikkäästä paketista! Aivan ihanan salaisen ystävän sain, ja voisipa olla metkaa joskus nähdä livenäkin, kun melko lähellä satumme toisiamme asumaan. :D

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Taikapotta

Tämä on jälleen niitä vanhemmuuden ikuisuusaiheita, joita ei kehtaa laittaa feisbuukkiin, vaikka aihe on tapetila päivittäin. Puhun siis kakasta. Ja pissasta. Vasta äitiyden myötä todella ymmärsin jo lapsia saaneiden kavereiden varoitukset, että siitä aiheesta tullaan puhumaan vanhempien kesken kenties eniten lasten saamisen jälkeen. True dat.

Joten aloitan kyseisen aiheen täälläkin. Pohjustetaan vielä sillä, että Esikoinen oppi noin 9kk ikäisenä tekemään kakan pottaan - kunnes reilun vuoden ikäisenä teki totaalisen stopin. Nykyään hän kyllä istuu potalla, mutta ei tee sinne mitään ja saa kauheat itkuraivarit, jos pottaan meinaa edes vahingossa tulla jotain.

Nyt olemme nostaneet panoksia. Tai itse asiassa Tosikoinen on. Ostimme hänelle tänään oman potan. (Koska Esikoisella on jär-kyt-tä-vä minun, minun, MINUN -vaihe menossa.) Ja meidän pieni vauvamme (tasan viikkoa vajaa 8kk) pungersi heti pottaan kakan! Vappuhuiskia, fanfaareja, serpentiiniä!!

Jopa Esikoinen joutui toteamaan tuotoksen nähtyään (kyllä, tietenkin esittelin tuotoksen jokaiselle perheenjäsenelle), että reipas Totikoinen.

Tosikoinen 1 - Esikoinen 0

Jään innolla seuraamaan pottataiston lopputulosta.



PS. Sain perjantaina salaisen ystäväni toisen paketin, mutta en ole ehtinyt kuvaamaan sitä, kun ei nuo pirulaiset rakkaat lapsukaiset ole nukkuneet kunnon päiväunia helteiden vuoksi. Ehkäpä huomenna??