keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lomalla

Ei olla ehditty päivittelemään tänne, koska ollaan päivitelty livenä kaikkea kevään tuomaa uutta.



Palataan takaisin päivittelyihin tovin kuluttua.

T. Tosikoinen ja Esikoinen

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tapu-tapu

Lapset osaavat jo ainakin yhden leikin yhdessä: pöydän taputtelu. Ensin toinen aloittaa hakkaamaan käsillään ruokapöytää. Sitten tauon tullen toinen jatkaa omalla soolollaan. Hommaa luonnollisesti siivittää se, että naperot istuvat syöttötuoleissaan toisiaan vastapäätä ja kumpainenin yllyttävät toisiaan. Nauru raikaa äidinkin suusta ja yhteiset ruokahetket sujuvat hyvässä tahdissa (ehheheh).

Eräällä päivällisellä Tosikoinen selkeästi ensin kuunteli Esikoisen taputuksen, joka tapahtui tasatahtia vuorokäsillä, kunnes yritti toistaa samanlaisena takaisin - mielestäni ensikertaa vuorotellen käsillään. Taputtelussa oli vahvasti vuoropuhelun tuntua, ja äiti sai taas olla ylpeä lastensa hoksottimista.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vertaansa vailla

Esikoinen oli aikoinaan vauvavuotensa puolivälissä ahkera ranteiden pyörittelijä, ikäänkuin kapellimestari tai ilmapianisti. Tuolla rannetanssillaan hän ilmaisi niin iloa, innostusta, kiukkua kuin pinnankatkeamistakin.

Tosikoinen on valinnut toisen tien: Jalka tai joskus molemmatkin vipattavat hurjaa kyytiä. Tunneskaalaltaan tuo vipatus kattaa kaiken saman kuin isosisaruksellakin aikoinaan.

Nyt taaperoikäinen Esikoinen on varsin taitava käsistään: piirtää viivaa ja ympyrää oikealla kynäotteella, syö ja juo siististi, osaa vääntää avaimella leikkimoponsa käyntiin sekä luonnollisesti poimii lattialta/maasta kaikki nanohiukkasta suuremmat roskat (mutta ei onneksi yleensä laita suuhunsa). Mitäköhän tämä povaa Tosikoiselle jalkataitoineen?

lauantai 11. toukokuuta 2013

Arjen ääniraita

Olen viime viikkoina saanut itseni liian monesti kiinni nalkuttamasta Esikoiselle. Kovin läheltä liippaa Liisan pohdinta äänten laskemisesta ja Valeäidin lanseeraama "äiti sanoo" -soundtrack kuulostaa liiankin tutulta. Varsinkin raidat 1.-3. ja 7.-8. tuntuvat tulevan repeatilla monta kertaa päivässä, kerta kerralta ilkeämmällä äänellä. Ja jos ne tulevat minun suustani niin monta kertaa, että itseänikin alkaa ärsyttää (hävettämisestä puhumattakaan, kun tiedostan miltä kuulostan *kauhunpuistatus*), miltäköhän tuo äänimaailma mahtaa Esikoisesta (ja vierestäkatsojana Tosikoisestakin) tuntua?

Olkoonkin, että aina vain muka syystä puhahdan ja nalkutan... (Joopa...) Pitäisi silti muistaa, että koskaan ei ole niin kiire syöttämään sorsille leipää, etteikö pieni ihminen saisi vielä kerran kiivetä "suurelle vuorelle" (ts. pihan pieni nyppylä, jota ei kehtaa aikuiselle edes mäeksi kutsua). Niin, tuostakin tuli eilen tiuskaistua. Kannattikohan? (Voit pyöritellä päätäsi kanssani samaan tahtiin, vasen-oik-vasen-oik...)


Seitsenottelija

Tosikoinen ei tosiaankaan ole taitojensa puolesta kakkosluokan kansalainen. Tänään - seitsenkuisena - hän hilasi itseään kävelykärryä vasten pystyyn sylistäni ja pysyikin pikkuhetken käsiensä varassa "seisomassa", kunnes jalat pettivät alta. Olin äitinä yhtäaikaa äärimmäisen vaikuttunut ja ylpeä sekä järkyttynyt ja kauhuissani.

Onneksi lattiatasosta asti hän ei jaksa leukoja vetää kävelykärryllä seisomaan asti...

perjantai 10. toukokuuta 2013

Sukulaissuhteista

Helatorstaina saimme harvinaisen vieraan kylään: lasten isomummi pääsi paikalle mummin kyyditsemänä. Esikoinen tuumaili tätä uutta titteliä kauan, maisteli ja toisteli isomummia, kunnes lopulta tokaisi mummille:

Pieni mummi!

Loogista päättelykykyä nassikasta todellakin löytyy. Ja taitoa sekä viisautta voidella niitä helpoimmin heltyviä henkilöitä. ;)

torstai 9. toukokuuta 2013

Sokerista kanelista, niistä on tytöt tehty

Isänsä kysyi Esikoiselta, mitä tämä tahtoisi lounaaksi.

Sokelia! kuului kirkas vastaus. Hmm...



EDIT. Kompromissi hieman terveellisemmästä ruuasta oli kuulemma saavutettu nopeasti ja Esikoinen julistikin pian syövänsä miespataa. Varsin koomisia ajatuksia tuo toi vanhempien mieleen, vaikka kyseessä olikin kokonimeltään merimiespata.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Puhtaat valk... keltaiset lakanat

Pinnasängyn lakanoiden vaihto, aluslakanan paikoilleen pujottelu ja reunapehmusteen pujottelu. Teitä minun ei tule yhtään ikävä sitten, kun Tosikoinen kasvaa pinnasängystään ohi! (Vaikka muutoin vauvan kasvaminen onkin näin toisella kertaa vielä ensimmäistäkin haikeampaa.)

Tällä hetkellä takerrun yllä olevaan, koska hommahan tunnetusti pahenee (pohja on vielä ylimmällä asetuksella, joten pahenemista, ts. pohjan alenemista, tapahtuu vielä kahteen otteeseen), kunnes lopulta helpottaa (eli vaihdetaan lastensänkyyn). Ajatuksen tasolla helpotusta tuo myös se, että tällä kertaa en pohjan alentuessa ole itse entistä tukalammassa olotilassa, ts. raskaana - tukevasti raskaana - melkein viimeisillään raskaana.


Pienen ikäeron pikkukakkosen (tai -kolmosen, tai -kympin) suunnittelijoille tiedoksi: Raskausvatsa ja pinnasängyn pohjalle kurkottelu (vanhempaa lasta nostamaan, lakanoita vaihtamaan, mitä tahansa) ei ole maailman mukavin ja miellyttävin vaihtoehto.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Uusia ääniä

Tosikoisesta on kehittymässä vallan hauska tapaus. Tai mitä minä vähättelen; Tosikoinen ON vallan hauska tapaus! Viime viikolla hän oppi kihertämään. Varsinkin ruokailuja säesti hauska hyrinä, kun Tosikoinen suorastaan hykerteli joka lusikallisen yhteydessä.

Yhden vaikeamman kautta kiinteitä syömään oppineen kasvattaneena: Ihanaa, kun vauva nauttii saadessaan sapuskaa ja makuelämyksiä!

Suloisen ja kieltämättä koomisen hykerryskikerryksen saattamana se on vielä ihanampaa. Nam!

torstai 2. toukokuuta 2013

Shokkihoitoa

Olin jo ennen lapsia ylipainoinen. Lasten jälkeen entistä pulleampi ja varsinkin löysempi. En edes uskalla toivoa vatsanahkani palautuvan enää koskaan entiselleen, mutta nämä kroppaani rasittavat ylimääräiset 20+ kiloa on pakko saada karistettua.

Paluu jumppatunneille on ollut todellista shokkihoitoa, varsinkin valitsemallani jumppasalilla. Sali on pienehkö ja kolmella seinällä on peilit lattiasta kattoon asti. Siellä ei voi olla näkemättä itseään koko kauheudessaan komeudessaan. Varsinaista shokkihoitoa!

Ensimmäisten jumppakertojen jälkeen olisin kaivannut laserhoitoa silmilleni, että saisin sen karmaisevan näyn hiottua pois verkkokalvoiltani. Nyt osaan jo ottaa peilikuvani haasteena: Kyllä minä vielä tuolle taivaanmerkit näytän!

Olen kiitollinen vain siitä, että jumppasalilla kaikki muut eivät ole tikkulaihoja tai timmilihaksikkaita parikymppisiä neitoja, vaan aivan tavallisia naisia. Hekin ovat varmaan ihan tyytyväisiä minun ilmestymisestäni salilleen: Vakioläski on hyvä olla paikalla, niin ainakin muille tulee parempi olo kun näyttävät hoikemmilta.

Ensimmäinen yllätys

Vappu piti tämän äidin täpinöissään, koska en vappuaattona ehtinyt postiin hakemaan salaisen ystäväni lähettämää ensimmäistä pakettia. Niinpä pääsin avaamaan huhtikuun paketin vasta nyt toukokuun puolella, mutta sehän ei haittaa yhtään mitään. (Taisin itse olla yhtä hidas postittaja oman pakettini kanssa! ;D Tässä kuussa parempi yritys.)



Olen siitä hassu, että haluan välillä pitkittää odotusta. Varsinkin lahjojen ja yllätysten suhteen venytän tilannetta, ja niin tein tämänkin paketin kohdalla. Noudin paketin jo aamupäivällä ja kihisin uteliaisuudesta, mutta maltoin mieleni. Halusin avata sen rauhassa, keskittyen, ajan kanssa. Nautiskellen. Luonnollisesti tuo termit ovat täysin tuntemattomia alle kaksivuotiaan kanssa, joten odotin siihen, kunnes Esikoinen kävi päiväunilleen. Ja kyllä odotus palkittiin, niin ihanan paketin sain!


Paketin teema on "kissanpäivät", ja kyllä näillä aineksilla äiti saakin todelliset kissanpäivät. Moneksi päivää! Kissakortti on hauska (saisikohan siitä pienen seinätaulun, hmm... vähintään jääkaapin oveen se pääsee!) ja sen teksti sydämellinen. Kirpparilta löytynyt Kaunis elämä -elokuva on itselleni entuudestaan tuntematon, mutta takakannen perusteella luvassa on naurua ja kyyneliä, suuria tunteita pienessä paketissa joko yksin tai miehen kanssa yhdessä nautittavaksi. Edellisestä leffaillasta miehen kanssa onkin k-a-u-a-n ! Lisäksi sain Piin elämä -pokkarin, ja tiedätkös rakas salainen ystävä, osuit valinnassasi tismalleen nappiin! Olen pohtinut sekä kirjan lukemista että elokuvan katsomista, mutta ensimmäinen ei ole onnistunut, kun kirja ei ole ollut saatavilla lähikirjastossamme juuri silloin, kun olen sitä etsinyt. Ja toinenkaan ei ole onnistunut, koska emme tosiaan miehen kanssa ole päässeet elokuviin aika päiviin. Olenkin juuri lukemassa viime hetkiä nyt työn alla olevassa hömppäromaanissa, joten pääsen piakkoin aloittamaan tämän kirjan.



Eivätkä kissanpäivät olisi täydellisiä ilman makunautintoja. Inkiväärillä ja appelsiinilla maustettu tummasuklaa kuulostaa juurikin siltä: nautinnolliselta! Teetä odotan mielenkiinnolla. Tunnustan suoraan, että en ole suuri teenjuoja. Enkä juo ollenkaan kahviakaan. Tiedän - olen outo ja joidenkin mielestä hankala kestittäväkin! Monet teet kuitenkin tuoksuvat hyviltä, joten maistelen niitä silloin tällöin. Vielä ei ole löytynyt teetä, joka houkuttelisi ostamaan lisääkin, mutta ehkäpä tämä "rakkaustee" osuu kohdilleen. Ruusu, kamomilla ja laventeli kuulostavat ihanilta, ja pakkauksen lupaama sydäntä lämmittävä, rentouttava ja rauhoittava vaikutus on tismalleen, mitä tämän äidin mieli nyt kaipaa. (Mikä lie kevätkiristys asettunut hermojani rassaamaan tällä viikolla, pöh. Jospa tämä tee karkoittaa sen!)

Kiitos sinulle, salainen ystävä, ihanasta paketista! Sait minut tuntemaan oloni tärkeäksi - erityiseksi - ja tämä hymy säilyy varmasti huulillani koko loppupäivän!




PS. Salainen ystäväiseni, sinulle oli sattunut pieni kirjoitusvirhe katuosoitteessani. Eläinteema meni oikein, mutta ylimääräiset kirjaimet (S ja E) muuttivat nelijalkaisen kadunnimen pöriseväksi ötökäksi. Onneksi löysi silti perille ja lapsus on varsin koominen. :D


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Örkkinaamat

Rakkailla lapsilla on monta nimeä. Eräs niistä on örkkinaama. Se kuvaa tiettyä nenännyrpistys-hymy-irvistystä. Ei liene kenellekään yllätys, että isänsä keksimä nimi? ;)

Kyseinen ilme kulkee näköjään suvussa: Esikoinen alkoi käyttää ilmettä muistaakseni viime syksynä (eli yli 1-vuotiaana) mutta Tosikoinen vetää ilmettä ammattimaisesti jo nyt, puolivuotiaana. Ja kuka tämän kehitysaskeleen huomasi? Esikoinen, joka topakasti heti tiesi mistä on kyse:

Olkkinaama!

Iso äiti

En eilen aamulla ollut se isompi ihminen, "bigger person" as they say. Tänään ollaan jo aivan eri tunnelmissa ja Esikoinen naurattaa tokaisemalla:

Iso äiti.

Toivon hänen vain tarkoittavan minun olevan isompi kuin hän itse! Projekti "Mammavatsa kuriin" on tosin alkanut jo kuukausi sitten. Näköjään ei vielä riittävän tehokkaasti. :D